Anne Rongakselta valtaisa kysymys

Huomasin tänään, että tuonne aiemmin laittamaani kysymyslaatikkoon oli tullut ensimmäinen kysymys. Paljon kiitoksia Anne Rongakselle, joka pani minut ajattelemaan kysymyksellään, tai itseasiassa kysymysryppäällään.

Annen kysymys:

“Mua kiinnostaa, miksi nuoret on nykyään lukiossa niin kilttejä ja kuuliaisia. En tarkoita, että pitäisi olla vastahankaan ja kapinallinen sen itsensä vuoksi, vaan uudistamistarpeitten vuoksi. Lukio on ahdettu niin täyteen oppisisältöä, että siellä ei ehdi oppia tärkeitä asioita. Itse kävin lukion 70-80-luvun taitteessa ja ehdimme tehdä kaikenlaista oman ryhmän keskistä puuhaa ja yhteiskunnallista. Otimme kantaa ja hassuttelimme. Kaikella sillä nykyään turhaksi leimatulla oli itselleni koko loppuelämään suuri vaikutus. Opin paljon asioita, kun organisoimme luokkalehteä, näytelmää, ydinvoiman vastaista mielenosoitusta, matkoja ja erityisesti depateissa, joita kävimme tunneilla, kun opettajat välillä hellittivät opettamisen ja olivat ihmisiä kanssamme. Kun menin 20 vuoden tauon jälkeen opettajana lukioon, oli ällikälllä siitä, miten tylsää meininkiä siellä oli. Kun kysyin rehtorilta, eivätkö lukiolaiset organisoi täällä mitään kampanjoita ja omaa säpinää, sain hölmistyneen ilmeen vastaani ja luojan kiitos eivät -vastauksen. Järkytyin, kun kuulin, että kolmasluokkalaiset tutustuivat toisiinsa projektimatkalla. Kurssimuotoinen lukio on johtanut siihen, että jokaiselle on omat pikkupiirinsä. Siinä ei ehdi syntyä mitään ihmeellisiä kantaa ottavia ryhmiä, kun pakka sekoaa joka seitsämäs viikko. Että mitä tälle tehtäisiin? Mun mielestä lukio kaipaa isoa uudistusta. Olen ehkä väärässä. 9 vuotta kertyi opettajana. Ja siis suuresti arvosta lukiota. Tuleva maailma vaan kaipaa muuta osaamista, kuin tolkuttoman määrän päntättyä tietoa. Meidän pitäisi osata toimia yhdessä, luoda uutta, uudistaa, keksiä, ratkoa pulmia, tehdä erilaisten kanssa yhteistyötä, puolustaa sitä, mitä arvostamme, vähän kapinoidakin :) terkuin Anne Rongas (sieltä Oivallusmaailmasta hehhee… vanhanainen suomipunkkari-teeseitse-maailmanparantaja)”

En ollutkaan ajatellut, että nykylukiolaiset olisivat jotenkin erityisen kilttejä ja kuuliaisia. Se ehkä johtuu siitä etten ole muunlaista koskaan kokenut ja kokemukseni nykyajankin lukiolaista on varsin kapea.

Mutta on varmasti totta, että yhteiskunnallista vaikuttamista ajatellen nykylukiolaiset ovat varsin kilttejä ja jopa passiivisia. Anne kysyi syytä ja minä heitän vastaukseksi oman veikkaukseni. Ei kiinnosta. Nuoria ei yksinkertaisesti kiinnosta. Esimerkiksi politiikka tuntuu kiinnostavan vain pientä joukkoa – tai sitten omaa kiinnostusta ei tuoda esiin. Järkytyin, kun luokkakaveri ei Mari Kiviniemen pääministerikaudella tiennyt, mistä puolueesta pääministerimme on, saati sitten kuka meillä on pääministerinä.

Kiinnostus ja motivaatio puuttuvat, sillä ilmeisesti nuorilla ei pääsääntöisesti ole tällaiseen toimintaan motivoivia tekijöitä. Jos ei tunneta tarvetta kapinoida ja vaikuttaa, sitä ei tehdä. Omalla kylälläni on kuitenkin esimerkiksi lukiomme säilymisen puolesta taisteleva yhdistys, johon itsekin kuulun. Konkreettisen päämäärän eteen tuntuu mielekkäältä tehdä työtä. Vastaavanlaista aktiivisuutta on varmasti muuallakin. Eivät nuoret vaikuttajat sukupuuttoon ole kuolleet, vaikka laji saattaakin paikoin olla hieman huonossa hapessa.

Miksi motivaatio puuttuu, siihen en osaa sanoa. Yhteiskunnallisia epäkohtia on edelleen, mutta ehkä niihin tarttuminen tuntuu liian vaikealta. Omat vaikuttamismahdollisuudet koetaan helposti pieniksi. ”Mitä järkeä on yrittää, kun ei me kuitenkaan voida tehdä mitään?” Voi myös olla, että asioiden koetaan olevan niin hyvin, ettei nähdä tarvetta puuttua niihin. En tiedä, niin en voi kuin arvailla.

Anne huomautti kurssimuotoisen lukion aiheuttavan porukan pirstaloitumista, omien pienten piirien muodostumista ja estävän kantaaottavien ryhmien syntymisen. Asia voi hyvinkin olla näin. Olen itse pienestä lukiosta, jossa kaikki väkisinkin tuntevat toisensa ja piirit ovat varsin pienet – mutta ne ovat siellä. Pienissäkin porukoissa jakaudutaan pitkälti omiin joukkoihin, jotka hengailevat keskenään. Itsekin vietän aikaa lähinnä omassa pienessä kaveriporukassa.

En kuitenkaan näkisi kurssimuotoista lukiota syynä tähän. Klikkiytymiten tuntuu olevan nuorille ominainen ilmiö. Toki muidenkin kanssa voidaan olla tekemisissä, mutta lähinnä hengaillaan omissa porukoissa – kurssista riippumatta. Voisi itse asiassa ajatelle, että kurssimuotoinen lukio edistäisi muihin tutustumista ja verkostoitumista lukion sisällä. Opetusryhmien vaihtuessa tutustuisi väkisinkin uusiin ihmisiin. Ja miksi kurssit estäisivät kantaaottavien ryhmien syntymisen, jos ne eivät estä kaveriklikkien syntymistä? Minusta kantaaottava ryhmä ei sinänsä ole sen ihmeellisempi asia kuin kaveriporukka. Klikki kuin klikki.

Voi tietysti olla, että lyhyt yhdessäoloaika ihmisten kanssa ei riitä kokonaan uuden porukan muotoutumiseen, vaan tarvittaisiin eheä luokka, joka olisi pidempiä aikoja yhdessä. Silloin toisaalta vietettäisiin koko ajan aikaa samojen 20-30 ihmisen kanssa sen sijaan, että tutustuttaisiin uusiin ihmisiin.

En ole mikään kurssimuotoisen lukion erityinen puolestapuhuja. Siinä on mielestäni paljon niin hyvää kuin huonoakin. Se olkoot kuitenkin joskus oma kirjoitusaiheensa, jos siitä alan puhua.

Aivan samaa mieltä olen kuitenkin Annen kanssa siitä, että lukiossa on liikaa opittavaa. Jokaisella kurssilla pitäisi oppia yhden oppikirjan verran asiaa. Sen voi ehkä vielä oppia kurssikoetta varten, mutta ainakin minä joudun häpeäkseni myöntämään, että on muutama kurssi, joiden sisällöstä en muista järin paljon. Nykylukiossa puhutaan paljon ”oksennusopiskelusta”. Kurssin aikana ja koeviikolla ahdamme päämme täyteen kaikenlaista tietoa. Sitten menenne kokeeseen ja oksennamme kaiken päässämme olevan tiedon koepaperille. Kokeesta poistumme pää tyhjänä ja tyhjäksi se pää helposti myös jää. Aina ei ole aikaa todella oppia.

Kaipaisin tunneille noita Annen mainitsemia väittelyitä ja keskusteluita. Kaikki eivät niitä kuitenkaan kaipaa ja moni vain istuu pulpetissaan toivoen, että kello raksuttaisi nopeammin. Jos he ovat kiinnostuneita, he eivät anna sen näkyä. Toivottavasti keskustelujen ja kiinnostuineiden opiskelijoiden puute ei vaivaa kaikkia luokkia. On nimittäin hyvin masentavaa käydä tunneilla, joilla vain muutamat ihmiset osallistuvat, keskustelevat ja ottavat kantaa. Se jos mikä on tylsää.

En nyt varsinaisesti osannut vastata tuohon Annen jännään kysymysvyyhtiin, mutta ainakin se sai aikaan pohdiskelua. Kiitokset siitä vielä Annelle! Sainpa samalla ainakin harkintakelpoisia ideoita uusista blogikirjoituksista. Siispä niitä luonnostelemaan!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s