iPad koulussa – Näppäimistö ja graafeja

Otin eilen tableteille tarkoitetun Logitechin näppäimistön mukaan kouluun. Tämä teki iPadin käytöstä huomattavasti miellyttävämpää. Jos mahdollista, aion kantaa näppäimistöä mukanani suurimman osan jaksoa. Pysty kirjoittamaan huomattavasti sujuvammin ja kieltämättä iPadilla ja miniläppärillä ei tässä asiassa ole eroa. Kirjoittaminen on samanlaista kummallakin. Ainoa asia, jonka silloin tällöin unohdan, on etten voi esimerkiksi käyttää liittämiseen näppäinkomentoa Ctrl + v, vaan sille on olemassa oma näppäimensä. Tällaiset komennot ovat jo menneet niin sanotusti “selkäytimeen” ja vie varmaan hetken ennen kuin en päivittäin yritä siirtyä Safarissa osoiteriville komennolla Ctrl + l.

20120417-095530.jpg

Näppäimistön lisäksi laajensi iPadin käyttöäni fysiikantunnille. Mustiinpanojen kirjoittamisessa ei sinäänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta vähän erikoisempaa oli, että piirsin graafin. Teimme sähköopin kurssilla ryhmätyönä erään mittauksen, jonka tuloksista piti sitten piirtää kuvaaja. Mieleeni tuli, että voisin etsiä jonkin graafien piirtämiseen tarkoitetun sovelluksen sen sihaan, että tuhraisin kynän ja paperin kanssa.

Tein pikaisen katselmuksen App Storessa ja löysin sovelluksen nimeltä Spread Sheet, joka kelpasi tarkoitukseeni. Jos graafeja tahtoo piirrellä enemmänkin, kannattaa kuitenkin valita jokin muu sovellus. Spread Sheet sitä paitsi piirsi mittauspisteiden perusteella murtoviivan eli yhdisti pisteet toisiinsa suorilla viivoilla. Näin ei saisi fysiikassa tehdä, vaan mittauspisteiden väliin pitäisi sovittaa paraabeli.

Tässä ruutukaappaus piirtämästäni graafista.

20120417-100414.jpg

Eli tällaista eilen. Katsotaan mitä uutta tänään mahdollisesti pääsen oppimaan ja kokeilemaan. Tämä teksti on muuten kirjoitettu ja julkaistu iPadin WordPress-sovelluksella ja molemmat kuvat on otettu iPadilla.

Advertisements

Ensimmäisiä ajatuksia iPadin opiskelukäytöstä

Aivan ensiksi on sanottava, että minulle oli positiivinen yllätys ja eräänlainen helpotus, että luokkamme sai iPadit käyttöönsä nimenomaan tämän jakson ajaksi. Minulla on tässä jaksossa kaksi liikunnan kurssia, äidinkieltä, englantia, ruotsia, fysiikkaa ja matematiikkaa sekä viisi vapaatuntia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että minulla olisi vain viisi tuntia viikossa, joilla käytän läppäriä säännöllisesti eli äidinkielessä. Vaikka en saakaan kirjoittaa läheskään kaikkia äidinkielen aineita – jos yhtäkään – koneella, teen kuitenkin muistiinpanot ja muut kotitehtävät koneella. Mietinkin lukujärjestykseni tehtyäni, viitsinkö kantaa miniläppäriä mukana vain yhtä oppiainetta varten, sillä muissa tämän jakson aineissa käytän läppäriä satunnaisesti tai en ollenkaan.

iPad kuitenkin ratkaisi asian. Se on miniläppäriä huomattavasti kevyempi kantaa mukana ja sujahtaa suojakotelossaan kätevästi reppuun. Niinpä teen nyt äidinkielen muistiinpanot iPadilla. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, kosketusnäytöllä kirjoittaminen ei ole mitenkään mahtavaa, mutta menettelee. Olen toki harkinnut ottavani kotoa mukaan näppäimistön, jonka voisin yhdistää iPadiin Bluethootilla. Saa nähdä, teenkö niin.

Täytyy todeta, että noin ylipäätään iPad ei ole oikein vielä löytönyt paikkaansa opiskelussani ja toimintatavat ovat sen kanssa vielä hieman hukassa. Otettuani miniläppärin aktiiviseen koulukäyttöön, loin itselleni mielestäni hyvän ja selkeän järjestelmän, jonka vakiintuminen vei toki aikansa. Minulle oli selvä mitä ohjelmia käytin ja miten. iPadin kanssa en ole vielä löytänyt selkeää toimintamallia. Osasyynä tähän on varmasti se, että esimerkiksi muistiinpanojen tekemiseen olisi tarjolla niin monta erilaista mahdollisuutta. Selkeyden vuoksi haluaisin kuitenkin käyttää muutamaa ohjelmaa ja pitää merkinnät ja muistiinpanot hyvässä järjestyksessä korkeintaa kahdessa ohjelmassa.

Uskon kuitenkin löytäväni tällaisen selkeän ja hyvän toimintamallin aika pian. Olen myös harkinnut käyttäväni iPadia fysiikan muistiinpanojen tekemiseen, sillä nyt läppärillä kankeasti sujunut erilaisten mallikuvien piirtäminen ja kaavojen kirjoittaminen on paljon helpompaa.

Ja toi iPad lisäarvoa opintoihini tai ei, tästä on varmasti joka tapauksessa tulossa varsin mielenkiintoinen jakso ja kokeilu.

iPadit jakoon ja näkövammaisen näkökulmaa

Tänään jaettiin koko meidän luokalle iPadit. Elimäen lukion on näet mukana Mobiiliopetusteknologia lukiolaisen arjessa -hankkeessa, jonka kautta lukioomme on hankittu 20 iPadia. Kolme opiskelijaa ei luokassamme kyseistä laitetta huolinut, mutta ei siitä sen enempää. Mielenkiintoista tulee siitä, että yksi luokallamme on sokea – ja hän ei kuulunut noihin kolmeen, jotka eivät iPadia ottaneet.

Varmasti mielenkiintoista tekstiä on luvassa, sillä hän perusti aiheesta iPad näkövammaisen opiskelussa -nimisen blogin. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Kirjoittelen toki itsekin omista kokemuksistani, mutta edellä mainitussa blogissa on varmasti tarjolla paljon kiintoisampaa näkökulmaa – ja mahdollisesti aivan uniikkia. Tablettien vallatessa tilaa opetuksessa on nimittäin tärkeää ottaa huomioon myös näkövammaiset. Millaisen lisän tabletti mahdollisesti heidän opiskeluunsa tuo? Mitä pitäisi ottaa huomioon? Näihin kysymyksiin saa varmasti vastauksia seuraamalla kyseistä blogia!

Miten tabletti toimii luennolla?

Olin  tuossa reilu viikko sitten kuuden päivän opintomatkalla Sveitsissä. Matkan pääkohteena oli  CERN. Ohjelmassa oli useita luentoja, joilla luennollisesti halusin tehdä muistiinpanot ja saada asiat talteen niin hyvin kuin suinkin. Harvemmin nimittäin pääsee kuuntelemaan muun muassa Nobel-palkitussa ryhmässä työskennellyttä fyysikkoa.

Käytin luennoilla koulusta mukaani saamaa iPadia. Kaikille omasta koulustani lähteville näet annettiin mukaan iPad, kun niitä on juuri kouluun tullut. Käyttelinkin iPadia lähinnä muistiinpanovälineenä, vaikka toki piti muutama sähköpostikin kirjoitella ja twiitata hieman. CERN:ssä oli nimittäin ilmainen WLAN.

Äänitin kaikki luennot Dragon Recorder -sovelluksella. Se oli oikein kätevä sovellus, sillä saatoin laittaa sen taustalle pyörimään ja alkaa sitten tekemään muistiinpanoja. Nyt ovat kaikki luennot kätevästi tallennettuina ja siirtäminen esimerkiksi omalle läppärille onnistui helposti lataamalla tiedostot nettiin ja lataamalla ne sieltä omalle koneelle.

Itse muistiinpanoja tein ensin Pages-tekstinkäsittelyohjelmalla. Tableteilla kirjoittamista ei ole erityisemmin kehuttu enkä minäkään tee poikkeusta. Kymmensormijärjestelmän täysipainoinen käyttö ei iPadilla kirjoittaessa onnistunut, sillä minulla ei ollut käytössäni mitään erillistä näppäimistöä. Kosketusnäytöllä ei voi saada tuntumaa näppäimiin ja toki näppäimistön muotokin on hieman erilainen. Hieman helpompaa ja nopeampaa kirjoittaminen kuitenkin oli, kuin olin olettanut eikä se mitenkään epämiellyttävää ollut. Pystyn vain kirjoittamaan esimerkiksi läppärilläni nopeammin.

Koska kaipasin piirto-ominaisuuksia, tein myöhemmillä luennoilla muistiinpanot Mental Notella. Saatoin vaihtaa joustavasti näppäimistöllä kirjoittamisen ja piirtotilan välillä, mikä oli erittäin kätevää. Esimerkiksi kaavat oli helpompaa kirjoittaa käsin, mutta muuten kirjoittaminen oli nopeampaa ja siistimpää näppäimistöllä. Minulla oli mukanani kotoa lainaamani Stylus-kynä, joka helpotti huomattavasti piirtämistä ja käsin kirjoittamista. Lisäksi iPadia oli muutenkin kivempi käyttää sillä. Ei tullut ainakaan niin paljon sormenjälkiä näyttöön.

iPadilla oli myös kätevä ottaa kuvia luennoilla näytetyistä dioista, joista muistiinpanojen tekeminen oli vaikeaa tai hidasta. Erityisesti Mental Notella kuvan lisääminen muistiinpanoihin oli vaivatonta ja kuvat olivat selkeä lisäarvo muistiinpanoissa. Kaikkia kaavioita ei tarvinnut ruveta piirtämään, kun niistä saattoi vain napata nopeasti kuvan. Mitään huippulaatua kuvat eivät varsinkaan suurennettuina tietenkään olleet, mutta kyllä niiden laatu jo sellaisenaankin riitti ainakin minulle aivan hyvin.

Lopuksi on vielä mainittava tabletin kannettavuus ja vaivattomuus läppäriin verrattuna. Tabletti on paljon kevyempi kuin läppäri ja useimmiten nopeammin käyttövalmis. Kaikkia samoja ominaisuuksia siinä ei tietenkään ole, mutta esimerkiksi muistiinpanoja tekemisessä tabletista ei puutu muuta kuin fyysinen näppäimistö ja sekin puute on korjattavissa. Selkeää lisäarvoa ovat kuitenkin piirtäminen ja kuvien ottamisen helppous. Tabletti on siis mielestäni oikein oiva apu luennoilla.

Asensin Ubuntun

Kun hiihtoloma vihdoin alkoi ja aikaa oli, otin itseäni niskasta kiinni. Lopultakin sain aikaiseksi ottaa varmuuskopiot kannettavasta tietokoneestani ja sunnuntaina sitten asensin Windows Vistan rinnalle Ubuntu 11.10:n. En raaskinut vielä Vistaa hävittää, vaikka käytänkin nyt lähinnä Ubuntua.

Ainakin tähän asti kokemukseni ovat ainoastaan positiivisia. Vaikka koneessani on toinen käyttöjärjestelmä viemässä tilaa, Ubuntu toimii oikein sujuvasti. En ole vielä lataillut kovin montaa ohjelmaa, mutta totean silti, että sovellusten hakeminen  Ubuntun sovellusvalikoimasta on helppoa ja valikoima on laaja. Lisäksi Ubuntun visuaalinen ilme miellyttää minua suuresti. Mitä visuaalisuuteen tulee, olen usein varsin nirso ja saatan hylätä jonkin ohjelman siksi etten pidä sen visuaalisesta ilmeestä. Ubuntulle siis pisteet visuaalisen seulani läpäisemisestä.

Koetan jossain välissä kirjoitella muutamia pidempään käyttöön perustuvia kommentteja. Odotukseni ovat ainakin korkealla.

Facebook ryhmätyövälineenä

Kokeilin taannoin kahden ystäväni kanssa Facebookin käyttämistä ryhmätyön tekemiseen. Kokemus oli minulle ihan uusi ja sen verran mielenkiintoinen, että tekin saatte nyt kuulla siitä hieman.

Tehtävästä sen verran pohjustusta, että meidän piti valmistella yhteiskuntaopissa 2-3 kolmen hengen ryhmissä esitys jostakin eduskunnassa olevasta puolueesta. Käytännössähän tämä tarkoitti Power Point -esityksen tekemistä. Suositeltu työkalu oli Google Docs ja projektiin oli suositeltavaa antaa opettajalle katseluoikeudet.

Tässä kohdissa ryhmämme törmäsi seinään. Google Docsin estettömyysongelmien vuoksi yksi ryhmästämme ei olisi pystynyt edes lukemaan projektiamme – saati osallistumaan sen muokkaamiseen. Ratkaisimme ongelman päättämällä tehdä projektin suljetussa Facebook-ryhmässä. Power Point esitys täytyisi sitten vain lyödä kasaan erikseen ryhmässä tehdyn työn pohjalta. Loin siis suljetun ja vieläpä näkymättömän ryhmän Facebookkiin. Asetin kaksi muuta ryhmäläistä järjestelmänvalvojaksi ja opettajamme ihan tavalliseksi jäseneksi ryhmään.  Ja sitten vain projektia tekemään.

Laittelimme aiheeseen liittyviä linkkejä ryhmän seinälle ja muokkasimme lisäksi yhtä asiakirjaa. Facebookissahan on mahdollista luoda asiakirjoja, mutta niiden muokkaamisessa on kyllä parantamisen varaa. Huomasimme, että toisin kuin Docsissa, Facebookissa useampi henkilö ei voi muokata samaa asiakirjaa yhtä aikaa. Kun minä ja kaverini olimme muokanneet tekstiä samaan aikaan, vain toisen tekemät muutokset tulivat näkyviin ja toisen tekemät muokkaukset “menivät hukkaan”. Tämä ei sinäänsä ollut mitenkään yllätävää, mutta hieman harmillista tietysti ja laskee Facebookin käytettävyyttä ryhmätöissä.

Törmäsimme myös esteettömyysongelmiin asiakirjoissa. Asiakirja ja ruudunlukuohjelma NVDA eivät suostuneet aivan saumattomaan yhteistyöhön. Asiakirjaa pystyi kyllä ohjelmalla lukemaan, mutta muokkauksien tekeminen ei oikein onnistunut, kun NVDA ei syystä tai toisesta kyennyt lukemaan asiakirjaan lisättyä uutta tekstiä. Tässä mielessä Facebook ei siis ollut esteettömyyden kannalta mitenkään valtavan paljon Docsia parempi ryhmätyöväline.

Muutamista puutteista Facebook oli ihan kelpo ryhmätyöväline ja saimme projektimme ihan kunnialla loppuun. Minusta kätevää oli etenkin se, miten ryhmän seinälle saattoi heitellä linnejä ja ajatuksia, joista kustakin oli mahdollista keskustella erikseen kommentoimalla kyseistä ‘postausta’. Muuta erityisen kätevää en Facebookissa ryhmätyövälineenä vielä huomannut, mutta käyttökokemuskin oli toisaalta lyhyt.

Emme tietenkään tuhonneet ryhmäämme ja niinpä luultavasti käytämme sitä myöhemmissäkin projekteissa – ellemme löydä jotakin parempaa välinettä. Ehkä sitten voi laatia hieman kattavamman ja yksityiskohtaisemman arvion aiheesta.

Anne Rongakselta valtaisa kysymys

Huomasin tänään, että tuonne aiemmin laittamaani kysymyslaatikkoon oli tullut ensimmäinen kysymys. Paljon kiitoksia Anne Rongakselle, joka pani minut ajattelemaan kysymyksellään, tai itseasiassa kysymysryppäällään.

Annen kysymys:

“Mua kiinnostaa, miksi nuoret on nykyään lukiossa niin kilttejä ja kuuliaisia. En tarkoita, että pitäisi olla vastahankaan ja kapinallinen sen itsensä vuoksi, vaan uudistamistarpeitten vuoksi. Lukio on ahdettu niin täyteen oppisisältöä, että siellä ei ehdi oppia tärkeitä asioita. Itse kävin lukion 70-80-luvun taitteessa ja ehdimme tehdä kaikenlaista oman ryhmän keskistä puuhaa ja yhteiskunnallista. Otimme kantaa ja hassuttelimme. Kaikella sillä nykyään turhaksi leimatulla oli itselleni koko loppuelämään suuri vaikutus. Opin paljon asioita, kun organisoimme luokkalehteä, näytelmää, ydinvoiman vastaista mielenosoitusta, matkoja ja erityisesti depateissa, joita kävimme tunneilla, kun opettajat välillä hellittivät opettamisen ja olivat ihmisiä kanssamme. Kun menin 20 vuoden tauon jälkeen opettajana lukioon, oli ällikälllä siitä, miten tylsää meininkiä siellä oli. Kun kysyin rehtorilta, eivätkö lukiolaiset organisoi täällä mitään kampanjoita ja omaa säpinää, sain hölmistyneen ilmeen vastaani ja luojan kiitos eivät -vastauksen. Järkytyin, kun kuulin, että kolmasluokkalaiset tutustuivat toisiinsa projektimatkalla. Kurssimuotoinen lukio on johtanut siihen, että jokaiselle on omat pikkupiirinsä. Siinä ei ehdi syntyä mitään ihmeellisiä kantaa ottavia ryhmiä, kun pakka sekoaa joka seitsämäs viikko. Että mitä tälle tehtäisiin? Mun mielestä lukio kaipaa isoa uudistusta. Olen ehkä väärässä. 9 vuotta kertyi opettajana. Ja siis suuresti arvosta lukiota. Tuleva maailma vaan kaipaa muuta osaamista, kuin tolkuttoman määrän päntättyä tietoa. Meidän pitäisi osata toimia yhdessä, luoda uutta, uudistaa, keksiä, ratkoa pulmia, tehdä erilaisten kanssa yhteistyötä, puolustaa sitä, mitä arvostamme, vähän kapinoidakin :) terkuin Anne Rongas (sieltä Oivallusmaailmasta hehhee… vanhanainen suomipunkkari-teeseitse-maailmanparantaja)”

En ollutkaan ajatellut, että nykylukiolaiset olisivat jotenkin erityisen kilttejä ja kuuliaisia. Se ehkä johtuu siitä etten ole muunlaista koskaan kokenut ja kokemukseni nykyajankin lukiolaista on varsin kapea.

Mutta on varmasti totta, että yhteiskunnallista vaikuttamista ajatellen nykylukiolaiset ovat varsin kilttejä ja jopa passiivisia. Anne kysyi syytä ja minä heitän vastaukseksi oman veikkaukseni. Ei kiinnosta. Nuoria ei yksinkertaisesti kiinnosta. Esimerkiksi politiikka tuntuu kiinnostavan vain pientä joukkoa – tai sitten omaa kiinnostusta ei tuoda esiin. Järkytyin, kun luokkakaveri ei Mari Kiviniemen pääministerikaudella tiennyt, mistä puolueesta pääministerimme on, saati sitten kuka meillä on pääministerinä.

Kiinnostus ja motivaatio puuttuvat, sillä ilmeisesti nuorilla ei pääsääntöisesti ole tällaiseen toimintaan motivoivia tekijöitä. Jos ei tunneta tarvetta kapinoida ja vaikuttaa, sitä ei tehdä. Omalla kylälläni on kuitenkin esimerkiksi lukiomme säilymisen puolesta taisteleva yhdistys, johon itsekin kuulun. Konkreettisen päämäärän eteen tuntuu mielekkäältä tehdä työtä. Vastaavanlaista aktiivisuutta on varmasti muuallakin. Eivät nuoret vaikuttajat sukupuuttoon ole kuolleet, vaikka laji saattaakin paikoin olla hieman huonossa hapessa.

Miksi motivaatio puuttuu, siihen en osaa sanoa. Yhteiskunnallisia epäkohtia on edelleen, mutta ehkä niihin tarttuminen tuntuu liian vaikealta. Omat vaikuttamismahdollisuudet koetaan helposti pieniksi. ”Mitä järkeä on yrittää, kun ei me kuitenkaan voida tehdä mitään?” Voi myös olla, että asioiden koetaan olevan niin hyvin, ettei nähdä tarvetta puuttua niihin. En tiedä, niin en voi kuin arvailla.

Anne huomautti kurssimuotoisen lukion aiheuttavan porukan pirstaloitumista, omien pienten piirien muodostumista ja estävän kantaaottavien ryhmien syntymisen. Asia voi hyvinkin olla näin. Olen itse pienestä lukiosta, jossa kaikki väkisinkin tuntevat toisensa ja piirit ovat varsin pienet – mutta ne ovat siellä. Pienissäkin porukoissa jakaudutaan pitkälti omiin joukkoihin, jotka hengailevat keskenään. Itsekin vietän aikaa lähinnä omassa pienessä kaveriporukassa.

En kuitenkaan näkisi kurssimuotoista lukiota syynä tähän. Klikkiytymiten tuntuu olevan nuorille ominainen ilmiö. Toki muidenkin kanssa voidaan olla tekemisissä, mutta lähinnä hengaillaan omissa porukoissa – kurssista riippumatta. Voisi itse asiassa ajatelle, että kurssimuotoinen lukio edistäisi muihin tutustumista ja verkostoitumista lukion sisällä. Opetusryhmien vaihtuessa tutustuisi väkisinkin uusiin ihmisiin. Ja miksi kurssit estäisivät kantaaottavien ryhmien syntymisen, jos ne eivät estä kaveriklikkien syntymistä? Minusta kantaaottava ryhmä ei sinänsä ole sen ihmeellisempi asia kuin kaveriporukka. Klikki kuin klikki.

Voi tietysti olla, että lyhyt yhdessäoloaika ihmisten kanssa ei riitä kokonaan uuden porukan muotoutumiseen, vaan tarvittaisiin eheä luokka, joka olisi pidempiä aikoja yhdessä. Silloin toisaalta vietettäisiin koko ajan aikaa samojen 20-30 ihmisen kanssa sen sijaan, että tutustuttaisiin uusiin ihmisiin.

En ole mikään kurssimuotoisen lukion erityinen puolestapuhuja. Siinä on mielestäni paljon niin hyvää kuin huonoakin. Se olkoot kuitenkin joskus oma kirjoitusaiheensa, jos siitä alan puhua.

Aivan samaa mieltä olen kuitenkin Annen kanssa siitä, että lukiossa on liikaa opittavaa. Jokaisella kurssilla pitäisi oppia yhden oppikirjan verran asiaa. Sen voi ehkä vielä oppia kurssikoetta varten, mutta ainakin minä joudun häpeäkseni myöntämään, että on muutama kurssi, joiden sisällöstä en muista järin paljon. Nykylukiossa puhutaan paljon ”oksennusopiskelusta”. Kurssin aikana ja koeviikolla ahdamme päämme täyteen kaikenlaista tietoa. Sitten menenne kokeeseen ja oksennamme kaiken päässämme olevan tiedon koepaperille. Kokeesta poistumme pää tyhjänä ja tyhjäksi se pää helposti myös jää. Aina ei ole aikaa todella oppia.

Kaipaisin tunneille noita Annen mainitsemia väittelyitä ja keskusteluita. Kaikki eivät niitä kuitenkaan kaipaa ja moni vain istuu pulpetissaan toivoen, että kello raksuttaisi nopeammin. Jos he ovat kiinnostuneita, he eivät anna sen näkyä. Toivottavasti keskustelujen ja kiinnostuineiden opiskelijoiden puute ei vaivaa kaikkia luokkia. On nimittäin hyvin masentavaa käydä tunneilla, joilla vain muutamat ihmiset osallistuvat, keskustelevat ja ottavat kantaa. Se jos mikä on tylsää.

En nyt varsinaisesti osannut vastata tuohon Annen jännään kysymysvyyhtiin, mutta ainakin se sai aikaan pohdiskelua. Kiitokset siitä vielä Annelle! Sainpa samalla ainakin harkintakelpoisia ideoita uusista blogikirjoituksista. Siispä niitä luonnostelemaan!

Nyt saa kysyä!

Myönnän että sain tähän kimmokkeen ja idean Oivallusmaailta. On kivaa tietysti kirjoittaa siitä, mistä itse kulloinkin innostuu kirjoittelemaan. Helpoiten tekstiä irtoaa aiheesta, josta on jotain sanottavaa. Helposti kirjoittaessaan voi kuitenkin unohtaa tai jättää huomiotta juuri ne aiheet, jotka olisivat muiden mielestä kiinnostavia tai tärkeitä.

Niinpä nyt saa kysyä – ja olisi tietysti mukavaa jos joku kysyisi. Jokaisen tekstin alla on tietysti kommenttilaatikko, mutta tämä on nyt vähän eri tarkoitukseen. Tähän laatikkoon ovat tervetulleita kaikenlaiset  kysymykset, kommentit, kehittämisideat, moitteet, kirjoitusehdotukset… Kysykää mitä haluatte, minä vastaan mitä haluan ;)

Apinakirja

Edistääkö opiskelijan edessä nököttävä tietokone oppimista vai ristääkö se huomion aivan muihin asioihin? Mitäs sanotte, jos vastaan, että se voi tehdä molemmat yhtä aikaa?

Eräällä biologian tunnilla aloimme kaverini kanssa miettimään oppikirjan kannessa olevaa eläintä. Opettaja sanoi kirjaa apinakirjaksi, mutta kumpikaan meistä ei ollut aivan vakuuttunut, että kuvassa todella oli apina. Kirjan sisäkannessa ei ollut sanottu kirjan kannesta muuta kuin kuvan napanneen valokuvaajan nimi. Se ei ollut mikään kunnon vastaus. Päätimme ottaa asiasta selvää. Avasimme Googlen. Ison osan siitä tunnista käytimme kuunnellen opetusta toisella korvalla ja tehden toisaalta erilaisia Google-hakuja ja jäljittäen kirjan kannen eläintä niin tuntomerkkien kuin kuvaajan nimenkin avulla. Lopulta saimme varman tuloksen. Eläin oli diadeemisifaka, erittäin uhanalainen Madagaskarin asukas. Sifakat kuuluvat indrehin, jotka taas kuuluvat puoliapinoihin. Opettaja oli siis väärässä. Ei se mikään apinakirja ollut vaan puoliapinakirja.

Oliko tästä tiedosta jotain hyötyä? Luultavasti ei. Aiomme toki tilaisuuden tullen päteä tällä faktalla opettajallemme. Tuhlasimmeko aikaamme siis turhuuteen? Emme todellakaan. Meillä oli kysymys, johon halusimme vastauksen. Tietokoneen, netin ja yhteen kolautettujen viisaiden päidemme avulla pohdimme ja tutkimme ongelmaa saaden siihen vastauksen. Eikö tämä ole juuri sitä, mitä nuorten pitäisi koulussa oppia? Ongelmanratkaisua ja yhteistyötä? Kun maailma on kerran pullollaan kaikenlaisia tietolähteitä, ei ole mitään mieltä yrittää muistaa kaikkea. Paljon tärkeämpää on mielestäni osata etsiä tarvitsemaansa tietoa.

Lakkoilua

Olin tiistaista lauantaihin eli viisi päivää täydellisessä Twitter- ja Facebook-lakossa.  Miksi? Eräs ystäväni on silloin tällöin huomautelut ja lievästi kettuillut välituntisista twiittailuistani ja aktiivisesta Facebookissa käymisestäni, ja ihan syystä. Twitterissä olin muutenkin käynyt liittymisestäni alkaen aika aktiivisesti, mutta naamakirja-aktiivisuuteni nousi huomattavasti löydettyäni TVT opetuksessa -ryhmän. “Vau Facebookissakin on jotain ihan oikeaa sisältöä” -oivallus meinasi tiputtaa minut tuolilta ja siitä lähtien olen pyrkinyt seuraamaan kyseistä ryhmää.

Tämä kasvaneen sosiaalisen median käyttöni vuoksi sain kuitenkin kuulla erinäisiä kommentteja Twitter-riippuvaisuudesta. Näistä kommenteista sain kimmokkeen tehdä viime maanantaina Facebook-päivityksen – minkäpä muunkaan – jonka saamien tykkäysten määrän mittaisen ajan pysyisin poissa niin Facebookista kuin Twitteristäkin. Tiistaiaamuna äiti ilmoitti tykkäysten määräksi viisi. Jo alkaneen lakkoni vuoksi en tahtonut mennä itse  tarkistamaan.

Viisi päivää ei ollut oikeastaan kovin paha. Olin odottanut useampaa, mutta äiti ja isä toimivat vastoin kaikkia ennekkoaavistuksiani eivätkä tykänneet. Ehkä isä sosiaaliseen mediaan koukuttuneena tunsi myötätuntoa ja äiti vain muuten sääli minua. Olipahan tämä samalla mielenkiintoinen tutkimus. Muutamat parhaista ystävistäni tykkäsivät ja vanhempani eivät. Piste vanhemmille.

Lakko sujui kokolailla hyvin. Perjantai-iltana harmistukseni oli kieltämättä suuri, kun finnedchatissa (hashtag Twitterissä) oli ilmeisen mielenkiintoinen keskustelu käynnissä. Purin hammasta yhteen ja kaivoin matematiikan kirjan esille saadakseni ajatukset pois keskustelusta, johon en päässyt mukaan piilaamatta hyvin sujunutta lakkoani viime hetkellä.

Sunnuntaistakin tuli vahingossa melkein lakkopäivä, kun unohdin lakkoni päättyneen. Istuin olohuoneessa lukemassa, kun vieressä neulova äitini kysyi: “Millois se sinun lakkosi oikein päättyy?” Hetken löi tyhjää ennen kuin tajusin sen jo päättyneen. Enpä taida olla kovin riippuvainen, kun “vieroitus” oli niin kivuton.

Havaintoja

Tein muutamia huomioita lakkoni aikani. Ensinnäkin käyttämistäni sosiaalisen median palveluista ulkona olemisen helppous yllätti minut. Muutaman kerran haikailin TVT-ryhmään pääsyä ja päähän putkahteli normaalia enemmän twiitti-ideoita, mutta kiusaus kirjatautua sisään oli varsin pieni.

Koneella ei tullut oltua mitenkään merkittävästi vähemmän. Käytän koulussa konetta paljon ja kotona läppäri on usein esillä läksyjä tehdessä ja Facebookissa ja Twitterissä tulee käytyä siinä sivussa. Harvemmin “liikenne” on niin aktiivista, että viitsisin istua koneella vain vaikkapa Twitterin takia.

Kolmannen huomioni ei olisi pitänyt yllättää minua, mutta en kai vain ollut tullut ajatelleeksi asiaa. Kun en käyttänyt sosiaalista mediaa, en ollut juuri yhtään netissä. Netinkäytössäni on tapahtunut hidas melko huomaamaton muutos sitten ala-asteaikojen. Ilman Twitteriä ja Facebookia avasin selaimen lähinnä hakeakseni jonkin yksittäiden tiedonmurusen tai vilkaistakseni seuraamiani blogeja uusien päivitysten varalta. Mitään erityisempää tekemistä netissä ei tuntunut kuitenkaan lakon aikana olevan, joten en sitten juuri surffaillut netissä.

Yhteenvetona voisi sanoa, että varsin positiivinen kokemus tämä lakko oli. En usko kuitenkaan aikovani ottaa uusiksi, sillä en näe mitään erityisempää tarvetta tällaisille “totaalikieltäytymisille”. Niin kauan kuin en pysty twiittaamaan puhelimellani ei vaaraa kunnon riippuvuussuhteesta ainakaan Twitteriin ole vaaraa.

Että tällaista.